perjantai 13. elokuuta 2021

Lastennäytelmä Pim Pam pallomaakailuseikkailu Joensuun kaupunginteatterissa

Syyskuussa ensi-iltansa saava näytelmä kertoo vallattomista erikoisveljeikkosista, jotka matkaavat maapallolle avaruusaluksellaan. Nimeltään nämä veikkoset ovat Pim ja Pam. 

Teatterissa käyminen on yksi niistä asioista, jotka tekevät arjesta juhlaa. Kaupunginteatteria voi kiittää siitä, että lapset huomiodaan teatterin tarjonnassa joka kaudella. Meillä on liput vielä hommaamatta, mutta menossa totta kai olemme.

Tämän syksyn esityksessa Pim ja Pam tupsahtavat keskelle totisesti turisevan Virallisen henkilön vaatekaappia. Ihmiset tuntuvat ensikättelyssä kummallisilta, ohjekirjansa sääntöjen kangistamilta olioilta - kaikki sanatkin sanotaan aina samalla tavalla. Vaikka oikeasti kaikella on monta merkitystä!  
 
Teatterilta kerrotaan esityksestä myös näin:

"4 näyttelijäämme rohkaisevat tutkimaan maailmaa, ihmisiä ja ympäristöä hassutellen, ällistellen ja pällistellen.

Samalla esityksemme kertoo erilaisten ajattelutapojen hyväksymisestä yli planeettarajojen ja siitä, että elämässä ei tarvitse hallita kaikkea, kokeilla ja erehtyäkin saa."

Kaupunginteatterin lisäksi esitys on tilattavissa myös kiertueelle, joten se saattaa olla mahdollisesti nähtävissä myös muualla maaakunnassa. 

Esityksen ensi-ilta on lauantaina 18.9. Yksittäinen lippu esitykseen maksaa 14 euroa, ja perhelipun hinta on 45 euroa.   

Ikäsuositus n. 4-8-vuotiaille  

Kestoaika n. 40 minuuttia, ei väliaikaa

Liput ja lisätiedot löytyvät esityksen omilta sivuilta täällä. 

Aurinkoa loppukesän päiviin ja tsemppiä koulupoluille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti