keskiviikko 29. huhtikuuta 2020

Perheet rakastuivat Korpilumon kuviin

"Jokainen lapsi on omana itsenään kaunis, maailman arvokkain ja tismalleen sellainen kuin hänen pitääkin olla.”


Kukapa pienen lapsen äiti Joensuun seudulla ei olisi kuullut viime vuosina Korpilumosta? Vähintäänkin tuttavapiiristä löytyy joku, joka on käynyt kuvauttamassa lapsensa tai koko perheensä Miia Laurilan kameran edessä. Vuonna 2013 perustettu Korpilumo tarjoaa huippusuosittujen lapsikuvien lisäksi myös hääkuvausta ja koirakuvausta. Miten yrityksesi sai alkunsa?

-Olen aina rakastanut kaikkea kaunista ja halunnut tuoda kuvina ja tarinoina esille sitä, mitä näen ja koen kauniina. Olen kirjoittanut, piirtänyt, maalannut, valokuvannut, keksinyt ja mielikuvitellut. Olen nauttinut suunnattomasti siitä, että on olemassa maailma, joka on hyvä ja kaunis, jossa on hymyä ja onnea, naurua ja kikatusta, kepposia, hassuja yksityiskohtia ja ihan vaikka ja mitä. Haaveilin, että joskus jonakin päivänä, kunhan olen niin rohkea, teen sen kaiken todeksi.

Kolmilapsisen perheen äiti on koulutukseltaan erityisopettaja. Valokuvausta ja kuvataiteen tekemistä hän on opiskellut itse. Kiteeltä kotoisin oleva Miia on asettunut Joensuun kautta Polvijärven metsämaisemiin yli kymmenen vuotta sitten. Lasten lisäksi kodissa asustaa puoliso ja kolme koiraa.

-Tällä hetkellä Korpilumo työllistää minut päätoimisesti, mutta opettajuus ja pedagoginen ammattitaito ovat peruskallioni, josta yhä ammennan lapsikuvaukseen.

Yrittäjän vapauteen kuuluu, että Miian työkaverina on mukana kulkeva kolmivuotias tytär. Äidille on tärkeää, että yritys pyörii täysin omien lasten ehdoilla.


Hassuttelua ja vauvantuoksua

Miia Laurila on saanut toteuttaa unelmaansa jo muutaman vuoden, mutta ei kuulosta työhönsä leipiintyneeltä:

-Nautin täysillä jokaisesta lapsitapaamisisesta ja teen valokuvaajan työtäni joka päivä yhtä suurella intensiteetillä ja innostuksella kuin alussa. Lapsilta tuleva rehellinen ja suorasukainen palaute kasvattaa ja pitää nöyränä.

Korpilumon valokuvat on helppo tunnistaa niiden sadunomaisesta ja herkästä tyylistä. Kuinka se on syntynyt?

-Tyylini tehdä kuvia lähtee vahvasta sisäisesti intuitiosta eikä se missään tapauksessa ole suunniteltu. Jokaisen kuvan tyyli, tunnelma, sommittelu, värimaailma syntyvät intuitiivisesti pääni sisällä olevasta vahvasta näkemyksestä, jota on hyvin hankala sanoiksi pukea. Tyyli on aina ollut olemassa, vaikka toki se hiljalleen ajan ja iän myötä myös muuttuu.

Miia kuvaa sekä vastasyntyneitä että isompia lapsia. Vastasyntyneissä vauvoissa itsessään on jotakin mystistä. Minkälaista heitä on kuvata verrattuna taas isompiin lapsiin?

-Siinä missä hieman isompien lasten kuvaaminen on vauhdikasta hassuttelua ja leikkimistä, vastasyntyneiden kuvaaminen on rauhallisen seesteistä. Vauvalle ja äidille täytyy antaa aikaa rauhoittua ja rentoutua. Vauvojen kuvaaminen on kärsivällisyyttä ja pitkäjänteisyyttä vaativaa, ja ihanan vauvantuoksuista! Lapsikuvaushan on aina tietysti tehtävä lapsen tahtiin, oli kyseessä sitten vauva tai vähän isompi lapsi.



Koirat synnyttivät RiesaDesignin

Korpilumo on huippusuosittu, mutta Miia itse ei ajattele asiaa kovinkaan paljon.
-Korpilumon toiminta on laajentunut pikkuhiljaa ilman sen kummempia markkinointisuunnitelmia tai kampanjoita. Tieto on levinnyt suusta suuhun tietona ihmisiltä toisille sekä somen kautta. Pidän edellisten tyytyväisten asiakkaiden kautta tulleita uusia asiakkaita kaikkein parhaimpana ja palkitsevimpana tapana löytää uusia asiakkaita.

Olet saavuttanut unelmasi ja onnistunut tuomaan sillä myös leipää perheellesi. Mikä työssäsi on haastavin puoli?
-Haastavinta ja palkitsevinta työssäni on oikeastaan sama asia. Kuinka onnistun saavuttamaan lapsen luottamuksen hyvin lyhyessä ajassa? Lapset eivät asetu samaan muottiin.  Jokaiseen lapseen tutustuminen vaatii herkkyyttä tulkita häntä ja saada näkyville juuri hänellä tyypillisiä ilmeitä ja omaa persoonaa. Samaan aikaan kuvaajan on huomioitava myös kuvauksen tekniset seikat ja ulko-olosuhteiden muutokset tuulen suunnasta alkaen. Muuttuvia olosuhteita lapsikuvauksissa on noin miljoona!

Korpilumo-yrityksen toinen toimiala kuvauksen lisäksi on RiesaDesign. Miian maalaamia tauluja tilataan eniten perhekuviksi ja lahjoiksi sekä lapsille että aikuisille.

-RiesaDesign syntyi perheemme koirien ja koiraharrastukseni pohjalta. Koen hyvin palkitsevana tarkasti tilattujen ja yksilöityjen taulujen tekemisen, sillä silloin onnistuneeseen lopputulokseen vaaditaan tarkkoja huomioita asiakkaideni tarinoista ja taustakuvista. Rakastan myös lastentaulujen tekemistä, sillä silloin annan kynän ja pensselin mennä tajunnanvirran mukana.

Tärkeintä kaikessa

Miia Laurila on hypännyt rohkeasti yrittäjäksi, onnistunut tekemään omasta luovuudestaan itselleen ammatin ja nauttii nyt jokaisesta työpäivästään. Mistä sinä vielä haaveilet?

-Haaveilen, että saisin jatkaa lapsivalokuvaajana, sillä rakastan tätä työtä. Haaveilen myös, että saisin mahdollisuuksia osallistua osaltani lastenkulttuurin ja muutenkin lasten hyvinvoinnin tukemisen. Haaveilen, että voisin tuottaa hyvää mieltä ja hymyjä pienten sekä näiden omien aikuisten kasvoille.  Haaveilen oman lastenkirjani julkaisusta. Haaveilen lisätunneista vuorokauteen!

Moni on rakastunut Korpilumon kauniisiin kuviin, mutta vähintään yhtä kaunis on Miian tavoite niiden takana:
-Uskon vahvasti siihen ettei kukaan lapsi ole erityinen ihmelapsi vaan että ihan kaikki lapset ovat erilaisilla tavoilla erityisiä. Tärkein tavoitteeni kuvaajana ja erityisopettajana on, että kaikki lapset ja heidän läheiset aikuisensa hoksaavat sen. Toivon, että valokuvieni kautta saan kertoa tämän koko maailmalle.
 ”Jokainen lapsi on omana itsenään kaunis, maailman arvokkain ja tismalleen sellainen kuin hänen pitääkin olla.”

Kaikki kuvat © Korpilumo/Miia Laurila

* PÄIVITYS 7.6.17 Viestittelimme Miian kanssa ja vaihdoimme kuulumiset: Korpilumossa on kaikki hyvin ja ennallaan. Koiria on kuitenkin perheessä enää kaksi, joista toinen on Miian työkoira Kaarna. Ja jutun julkaisuajankohtana kolmevuotias tytär on nyt tietenkin neljävuotias. Hän kulkee Miian mukana töissä edelleen. *

Juttu on julkaistu alun perin vanhalla Muksujen maakunta -sivustolla 23.4.2016.

Mikä mahtoi olla in vappuna 2016?

Otin varaslähdön vappuun maanantaina ja kuvasin Liperissä Ylämyllyn MLL:n perhekahvilan naamiaisasuja.

Paikalla oli muun muassa toinen toistaan söpömpiä satuhahmoja ja eläimiä.

Kiitos kaikille hyvät leikit muotikuvausten ajaksi keskeyttäneelle tyylitaiturille.

Kuvausjärjestelyt: Muksujen maakunta.
Stailaus ja tyylien kommentointi: äidit.

  Daniel, 2 vuotta. Kissa.
”Daniel valitsi kodin isosta naamiaskassista kissahatun. Kaikeksi harmiksi häntä oli kateissa. Daniel tykkää kotona erityisesti leikkiä ärjyvää karhua tai tiikeriä.”

Elmeri, 2 vuotta. Metsuri.
”Kotonakin Elmeri tykkää välillä laittaa ämpärin päähän ja leikkiä metsuria.”

Adele, kohta 7 kk. Prinsessa.
”Adele ei sanonut juuta eikä jaata, joten äiti sai päättää asun.”

Tiitus, kohta 3 vuotta. Tiikeri.
”Meillä on kotona on isossa kassissa naamiaisasuja. Sinne jäi muun muassa Robin Hood, koska Tiitus halusi olla tänään tiikeri.”

Aadalfiina,6 vuotta ja Aurora, 3 vuotta. Noita ja pupu.
”Aurora halusi olla pupu ja äiti piirsi viikset. Aadalfiinalle ehdotettiin myös prinsessan ja Helinä-Keijun asuja, mutta ne eivät kelvanneet vaan hän halusi noita.”

NÄIDEN KUVIEN MYÖTÄ AURINKOISTA VAPPUA!

(Juttu on julkaistu vanhalla Muksujen maakunta -sivustolla alun perin 30.4.2016)

tiistai 28. huhtikuuta 2020

Liikunnalliset ja sosiaaliset taidot kehittyvät futiksessa

Ylämyllyn Yllätyksen valmennuspäällikkö Jari Hyvärisen työssä on parasta seurata junioreiden kehittymistä.

Jyvänä paremmin tunnettu Jari Hyvärinen pani merkille Yllätyksen 04-poikien joukkueen ollessaan vielä töissä naapuriseura Jipon leivissä.
-Huomasin erässä turnauksessa, että Yllätyksen joukkue oli meidän lisäksemme ainoa joukkue, joka pyrki pelaamaan alhaalta asti. Toisin sanoen valmentajalla oli pyrkimys kehittää pelaajia vaikka välillä omassa maalissa soi!

Tästä syntyi ajatus päästä joskus Yllätyksen valmennuspäälliköksi. Toive toteutui muutamaa vuotta myöhemmin seuran puheenjohtaja Arto Monosen kanssa käytyjen keskustelujen jälkeen.
-Miltäkö työ tuntuu? Hienoa on! Tyytyväinen valmennuspäällikkö toteaa.


Jyvä työpaikallaan Paloaukean kentällä.
Kuva: Jutta Kurki.

 Aamupäivästä iltamyöhään

Juniorijalkapalloilijoiden harkat sijoittuvat pääasiassa iltaan. Mitä kaikkea muuta valmennuspäällikön päivään kuuluu?
-Työt alkavat aamupäivällä. Teen illan valmennussuunnitelmia ja mietin, kuinka tiettyjen junnujen yksilöllisiä ominaisuuksia olisi viisainta kehittää. Välillä katselen tai analysoin junnujemme pelejä ja kirjoitan niistä palautteita valmentajien käyttöön. Aikaa kuluu myös yhteydenpitoon Palloliiton Itä-Suomen piirin sekä oman seuran ja alueellisten toimijoiden kanssa. Työhöni kuuluu myös sopivien turnausten etsimistä joukkueille, Jyvä kertoilee.

Osa töistä on kausiluontoisia. Esimerkiksi juuri nyt Jyvä suunnittelee seuran kesätyöntekijöiden tehtäviä.

Iltapäivällä onkin sitten aika pukea vuodenajasta riippuen seuran verkkarit tai ulkoilupuku päälle ja suunnistaa kohti Paloaukean tekonurmea tai Jyrin liikuntahallia. Valmennuspäällikön työpäivä loppuu vasta myöhään illalla kun viimeiset harkat on pidetty.

Mikä on työssäsi eniten ja mikä vähiten parasta?
-Hienointa on saada tehdä töitä jalkapallon parissa ja olla mukana kehittämässä seuramme toimintaa. Palkitsevaa on myös nähdä ja saada olla mukana tukemassa junioreidemme sekä upeiden valmentajiemme kehitystä. Ulkoharjoittelussa kevään ja syksyn säät ovat varmaankin sitten sitä ei niin parasta osaa. Jalat märkänä ja pakkasessa on välillä vitsit vähissä!

Ylämyllyn Yllätys vs. Jippo-Juniorit kesällä 2015.
Kuva: Ari Harakka

Valmennuspäällikkö Hyvärinen kuvaa Yllätystä vireäksi ja toimivaksi seuraksi. Tällä hetkellä toiminnassa on mukana 300 junnua. Kenelle jalkapallo sopii ja miksi se on hyvä harrastus?

-Jalkapallo on maailman suosituin urheilulaji ja sopii yhtä hyvin niin tytöille kuin pojillekin. Meillä Yllätyksessäkin on joukkeita molemmille. Jalkapallo kehittää liikunnallisten taitojen lisäksi myös sosiaalisia taitoja.

Ylämyllyn Yllätyksessä samoin kuin monessa muussa seurassa on jalkapalloa mahdollista vain harrastella tai sitten pyrkiä lajissa mahdollisimman pitkälle.
– Meidän seurassamme filosofiana on mennä kehitys edellä. Voitot tulevan sitten kehityksen kautta.

Mitä vaatii, jos haaveilee saavansa jalkapallon pelaamisesta itselleen ammatin?
-Nuorena on saatava perustekniikka haltuun ja se pitää pian saada jalostetuksi pelitaidoksi. Lisäksi tarvitaan monipuolista fysiikan harjoittamista ja räjähtävää nopeutta. Ammattilaisuutta kohti pyrkiminen vaatii valtavasti harjoittelua myös omalla ajalla, oikeaa asennetta ja sitoutumista. Lisäksi tarvitaan suhteita päästä näyttämään osaamistaan.

 "Hävittiin tai voitettiin, reilu peli pelattiin!" Kuva: Ari Harakka



Laji tutuksi jalkapallokoulussa 

Mukava tapa päästä tutustumaan jalkapalloon ovat jalkapallokoulut, joita järjestetään eri puolilla maakuntaa. Yllätyksen John Deere -jalkapallokoulu alkaa tänään Paloaukean kentällä.
-Jalkapallokouluun voi tulla kuka vain lajista kiinnostunut, aikaisempaa taustaa ja osaamista ei tarvita, Jyvä rohkaisee.

Lopuksi on vielä kysyttävä, saako valmennuspäällikkö futiksesta tarpeekseen työpäivän aikana vai riittääkö sille aikaa myös työn ulkopuolella?
-Katselen myös vapaa-ajalla pelejä niin televisiosta kuin paikan päälläkin. Lisäksi harjoittelen tekniikkaa, että pystyn näyttämään kaikki harjoitteet junioreille tai valmentajille. Pelaisin itsekin mielelläni, mutta se ei oikein onnistu, koska olen kaikki illat töissä.

Barcelona? Real Madrid? Manchester United?
-Suosikkijoukkueeni on Italialainen Juventus!

Tämä taistelu Lehmon Pallon ja Yllätyksen 04-poikien välillä päättyi tasapeliin kesäkuussa 2015. Kuva © Ari Harakka


(Tämä juttu on julkaistu alun perin vanhalla Muksujen maakunta -sivustolla 25.4.2016)

maanantai 27. huhtikuuta 2020

Välipalavinkkejä muksuille

Kotimaiset Kasvikset ry:n sivuilta löytyy paljon vinkkejä ja reseptejä kotimaisten kasvisten käytön lisäämiseksi arjessa ja juhlassa. Poimin kaksi välipalavinkkiä sivujen melkein tuhannen reseptin joukosta. 

Kuva: Kotimaiset Kasvikset ry / Liia Rissanen


Välipalallahan on helppoa lisätä niin lasten kuin vanhempienkin päivittäin saamaa kasvisten, hedelmien ja marjojen määrää, jos näkee vähän vaivaa niiden eteen. Toisaalta osassa kauppojen valmiista välipalavaihtoehdoista on liikaa sokeria, joten tekee hyvää kokeilla jotakin uutta.

Kotimaisten kasvisten sivulla kerrotaan, että hyvän välipalan perustana ovat vihannekset, juurekset, marjat tai hedelmät sekä täysjyväviljavalmisteet ja janojuomana vesi. Arkea helpottaa, jos kotona on aina saatavilla ja lapsen helposti löydettävisssä monipuolisesti kasviksia ja muita välipala-aineksia. Moni lapsi nappaa valmiiksi kuoritun porkkanan tai useammankin suuhunsa, mutta harvempi etsii niitä jääkaapin vihanneslokerosta ja kuorii itse.

Kasviksia ja täysjyväviljatuotteita täydentämään suositellaan vähärasvaisia tai rasvattomia ja vähäsokerisia tai makeuttamattomia maitovalmisteita kuten jogurttia, rahkaa ja juustoa sekä vähärasvaisia ja vähäsuolaisia kokolihaleikkeitä.



Kuva: Kotimaiset Kasvikset ry / Teppo Johansson

Mansikkajuoma
4 henkilölle

Tarvitset
500 g mansikoita
7 dl maustamatonta, rasvatonta jogurttia
4 rkl kauraleseitä
1 rkl hunajaa
1 dl raejuustoa tai leipäjuusto kuutioina
Tee näin:
Soseuta mansikat, jogurtti, leseet ja hunaja tasaiseksi sauvasekoittimella. Annostele raejuusto tai leipäjuustokuutiot laseihin. Kaada marjajuoma varovasti päälle.


Kuva: Kotimaiset Kasvikset ry / Tommy Selin

Raejuustohedelmäsalaatti
4 henkilölle

Tarvitset:
200 g raejuustoa
3 dl hedelmiä kuutioina, esim. omenaa, banaania, vesi- tai hunajamelonia, viinirypäleitä
Tee näin:
Kuori hedelmät. Poista omenasta, melonista ja viinirypäleistä siemenet. Leikkaa hedelmät pieniksi paloiksi ja asettele vuorotellen raejuuston kanssa annoslautasille tai kulhoihin. Tarjoa jälkiruokana tai välipalana.
Nämä reseptit osoittavat, että terveellinen välipala voi myös maistua hyvältä. Googlaamalla hyviä välipalareseptejä löytyy netistä lisää varmasti jokaiseen makuun, ja ehkä mekin vielä palaamme aiheeseen.

Iloista ja energista viikon jatkoa!

(Juttu on julkaistu alun perin vanhalla Muksujen maakunta -sivustolla 27.4.2016)

torstai 23. huhtikuuta 2020

Blogin nopea suosio yllätti #Noljakanfaijan

Anssi Kekkonen osaa kirjoittaa osuvasti kakkavaipoista, vauvauinneista ja sormiruokailuista. 



Tulevan isän aivot löivät tyhjää, kun avovaimo Aino kuiskasi aamuyöllä toivotun raskausuutisen. Puolinukuksissa olevan Anssin ensimmäiset sanat olivat ”Voi ei”. Mielessä liikkui koko tunteiden kirjo, mutta päällimmäisenä ilon lisäksi oli kysymys, olemmeko tähän valmiita.

Miehen luottamus ja varmuus tulevaan kasvoivat samaa tahtia Ainon mahan kasvaessa. Ultraäänet, ensimmäiset potkut ja sukulaisten riemu. Omien opiskelujen vauhdittuminen, ystävien onnittelut ja lopulta poikavauvan syntymä, jolloin olo ei olisi voinut onnellisempi ollakaan.

Muutama kuukausi Sulo-pojan syntymän jälkeen syntyi #Noljakanfaija-blogi. Palataan siihen tarkemmin, mutta ensin kurkistus perheen arkeen juuri nyt.

Yksin, kaksin ja kolmisin

-Tällä hetkellä meidän päivämme ovat tyypillisen epätyypillisiä. Valmistuin hiljattain työttömäksi, joten olemme Ainon kanssa molemmat kotona hoitamassa kahdeksan kuukauden ikäistä Suloa. Se on mahdollistanut, että meillä on molemmilla myös omaa aikaa. Sulo on nauravainen ja iloinen, mutta rauhallinen poika. Kasvua ja kehittymistä on mahtavaa seurata päivästä toiseen.

Omalla ajallaan Anssi kirjoittaa blogia ja työhakemuksia, Ainolla taas on paljon kokouksia. Yhdessä perhe on käynyt vauvamuskarissa ja vauvauinnissa.

Onko sinulla ja Ainolla kahdenkeskistä aikaa?
-Kotona vain iltaisin, kun Sulo on mennyt nukkumaan. Isovanhempien luona olemme käyneet kahdestaan lenkkeilemässä ja marjassa.

Anssin ja Ainon vauvavuoteen on mahtunut myös suurta huolta, sillä Sulo putosi pienempänä hoitopöydältä. Huolellisten tutkimusten ja seurannan jälkeen pojan todettiin onneksi selvinneen vammoitta.

Nyt ovat huolet paljon pienempiä. Anssi toivoisi, että Sulo oppisi juomaan tuttipullosta. Kun taito on hallussa, pärjäisi perheen miesväki yön yli kahdestaan, ja Ainolla olisi mahdollista käydä jossakin kauempanakin. Toivelistalla on myös löytää työpaikka, ja sen jälkeen tasapaino työn, perheen ja omien harrastusten kesken.


 #Noljakanfaija

-Olin aikaisemmin blogannut yhteiskunnallisista aiheista, mutta Sulon synnyttyä ystävät rohkaisivat minua perustamaan isyysblogia. Blogin avulla vauva-ajan muistot säilyvät. Se toimii myös omien tunteiden ja ajatusten käsittelyn välineenä, Anssi kertoo bloginsa syntymästä.

Suosio löi tuoreen bloggaajan ällikällä.
-Lukijamäärät yllättivät heti ensimmäisten tekstien kohdalla. Ilmeisesti isäblogeille on tilausta, vaikka edelleen niitä lukevat enimmäkseen naiset.

Ovat lukijat sitten naisia tai miehiä, heitä tuli pian niin paljon, että Anssi kutsuttiin helmikuussa bloggaamaan maan suurimman vauvaperhelehden sivuille. Ideat tykättyihin teksteihin syntyvät arkisten puuhien lomassa. Itse kirjoittaminen ei vie kuin pienen osan ajasta.

Kun Noljakka on mainittuna blogin nimessä on syytä kysyä, miltä se tämän faijan näkökulmasta näyttää? Anssi itse on kotoisin Keski-Suomesta ja päätynyt Joensuuhun ja nykyiseen kotikaupunginosaansa opiskelujen myötä.

-Noljakka on mainettaan parempi lähiö lapsiperheelle. Varsinkin lenkkipolut ja leikkipuistot ovat hienoja samoin kuin Sinkkolan kotieläinpiha ja Aavarannan uimaranta. Bussilla pääsee vaunujen kanssa ilmaiseksi keskustaan ja vaikkapa Perheentalolle, jossa voi vaihtaa vaipat, syöttää vauvan ja tavata muita vanhempia.

Entä mitä Anssi antaisi vinkiksi tulevalle faijalle, joka on juuri saanut kuulla kumppaniltaan positiivisesta raskaustestistä?
-Jakakaa hoitovastuuta. Lähtekää vauvan kanssa rohkeasti tutustumaan ulkomaailmaan ja tekemään niitä juttuja, joita tekisitte ilman vauvaakin.


Kaikki jutun kuvat © Anssi Kekkonen.
Juttu on julkaistu alun perin vanhalla Muksujen maakunta -sivustolla 11.4.2016. Anssin blogi ei ole ollut aktiivinen muutamaan vuoteen, mutta #Noljakanfaijaa voi seurata edelleen Facebookissa. 

Olga Temosen ”ruuhkavuosipendelöintihärdelli”

Nurmeksessa kasvanut Olga Temonen toteutti unelmansa maalaiselämästä Kymenlaakson Iitissä. 


-Pohjois-Karjalasta mulla on vain hyviä muistoja. Meidän koti oli 15 kilometrin päässä Nurmeksen keskustasta korven keskellä. Vanhemmat kävivät kaupungissa töissä, mutta neljän sisarukseni kanssa meillä oli perhekeskeinen maalaislapsuus, sellainen lintukoto, Olga muistelee.

Vuosien varrella Olgasta on tullut suosittu näyttelijä, tuottaja, bloggari, tv-esiintyjä ja kirjailija, jos nyt muutaman lukuisista työprojekteista mainitsee. Niin lehdistä kuin tv-ohjelmista tutuksi on myös tullut, että Olgalla on puolisonsa Tuukka Temosen kanssa vanha maatila, iso liuta eläimiä ja kolme lasta. Pitkään perheenjäsenenä ollut sijaistyttö asuu Temosilla tätä nykyä viikonloput.

Kun teemme haastattelua puhelimitse huhtikuisena maanantaiaamuna, kuuluu taustalta hevosten valjaiden kolinaa. Maatilan eläinten tarkkaa määrää Olga ei yritä edes laskea, mutta jo eläinlajeissa riittää muistamista:
-Kissoja, koiria, hevosia, alpakoita, aasi, poni, lampaita, kanoja…
Ok, mutta yritetään nyt selvittää, miten tällainen orkesteri oikein pysyy kasassa.



Ahkera arki

-Aamut alkavat tallitöillä. Jo eläinlauman hoitamisessa ja ratsutallin pyörittämisessä on paljon työtä. Nyt 3-7-vuotiaat lapset ovat pienestä pitäen kulkeneet mukana tilan töissä ja kasvaneet elämäntapaan. Kun äiti hyppää esteitä, hyppäävät lapset aitauksen ulkopuolella keppihevosilla.

Olgan lisäksi Tuukkakin on vähän innostunut kilparatsastuksesta, mutta kilpailua perheen sisällä käydään myös ratsuista.
-Monta kertaa olemme Tuukan kanssa kironneet, että aina kun yrittää itse mennä ratsastamaan, kohta on joku lapsista kypärä päässä aitauksen vieressä odottamassa vuoroaan!

Tällä hetkellä arkea eletään töiden vuoksi kahdessa kodissa:
-Meillä on toinen asunto Lahdessa yhdessä anoppini kanssa ja sukkuloimme töiden perässä ympäri Uuttamaata. Pääsääntöisesti asumme viikot Lahdessa ja viikonloput Iitissä. Sellainen kunnon ruuhkavuosipendelöintihärdelli, Olga summaa. Päivähoidossa lapset eivät ole, mutta hoitoapua pari saa Tuukan äidiltä sekä naapurustosta.

Olga Temonen pohtii, että työelämässä häntä on ohjannut suunnitelmallisuuden sijaan töiden mielekkyys ja intuitio. Asuminen maalla on myös vaikuttanut siihen, minkälaisiin töihin on ollut mahdollista sitoutua. Elokuvanäyttelijän koulutus on antanut hyvän pohjan tehdä monenlaista.
-Uusimpana projektinani mulla on kotieläinpiha, jonka aion perustaa tänne maatilalle ensi kesänä. Tuukka sanoi, että sä oot ihan hullu, mutta anna mennä vaan. Vähän lisää eläimiä tarvitaan…
Olga ja Tuukka

Tulevan puolison suhteen nuorella Olgalla oli olemassa konkreettinen haave:
-Toivoin aina, että löytäisinpä vielä miehen, joka muuttaisi mun kanssa maalle. Rakastuttuaan kuvauksissa musiikkipiireistäkin tuttuun ohjaajamieheensä Tuukkaan Olga vei tämän lapsuudenkotiinsa Nurmekseen. Sillä reissulla Olgan maallemuuttohaaveesta tuli parin yhteinen haave.

Onnellisen parisuhteen perustana on ollut yhteisten unelmien ohella sekä samanlaisuus että erilaisuus.
-Olemme samanrytmisiä. Teemme asioita nopeasti ja tartumme nopeasti uusiin asioihin. Riitojakin tulee, mutta ne riidellään eikä jäädä vääntämään. Sitten käydään nukkumaan ja aamulla on uusi päivä.
-Parisuhde voi varmaan hyvin myös sen vuoksi, että meillä on myös omia, itsenäisiä projekteja ja omat elämät. Olemme myös monessa asiassa erilaisia ja se rikastuttaa suhdetta. Meillä on yhdessä kivaa, osaamme kettuilla ja nauraa toisillemme ja onneksi itsellemmekin!

Olga ja Tuukka ovat yhteisessä tuotantoyhtiössä työn puolesta paljon kahdestaan, joten yhteinen vapaa-aika on yleensä koko perheen yhteistä aikaa eikä kahdenkeskisen ajan raivaaminen ole ykkösprioriteetti. Yhteinen sijaisvanhemmuuskin lujitti suhdetta:
-Opimme ymmärtämään, miten erilaisia ihmisiä maailmassa on ja saa olla, kaikki kukat saavat kukkia. Sijaisvanhemmuus sai meidän pohtimaan omia kasvatusperiaatteitamme ja arvojamme. Opimme myös arvostamaan kaikkea sitä hyvää, mitä meillä on.

”Olkaa ylpeitä”

Vaikka Nurmes vaihtui Etelä-Suomeen kauan aikaa sitten, Olga tuntee yhä olevansa enemmän pohjoiskarjalainen kuin kymenlaaksolainen.
– Ei se pohjoiskarjalaisuus ihan heti lähde. Työprojekteissakin löytyy helposti yhteinen sävel sieltä muuttaneiden kanssa.

Olgan perhettä ja sukua ei enää asu Pohjois-Karjalassa, mutta yhden hyvän ystävän ja hänen sukulaistensa luona maakunnassa on mukavaa toisinaan käydä.

Minkälaisia terveisiä haluaisit lähettää Muksujen maakunnan lukijoille? Hetken mietittyään Olga vastaa:
-Sanoisin niin, että olkaa ylpeitä omasta alueestanne. Täältä katsottuna se on hienoa seutua ja niitä vaaramaisemia ihan oikeasti kaipaa täällä.

Olgan omassa elämässä lapsuus Pohjois-Karjalassa on enää rakas muisto. Pysyvä kiintopiste työntäyteisen elämän keskellä on nyt kotitila Iitissä:
-Tänne on tarkoitus Tuukan kanssa homehtua onnellisina sitten vanhana.
On aika päästä Olga jatkamaan tallitöitä.



Jutun kuvat ovat Olgan ja Tuukan perheen maatilalta Iitistä. © Olga Temonen.

(Juttu on julkaistu alun perin vanhalla Muksujen maakunta-sivustolla 6.4.2016)

keskiviikko 22. huhtikuuta 2020

Siiri ja kumma Kasperi

Tiina Nopolan kirjoittama ja Mervi Lindmanin kuvittama Siiri -kuvakirjasarja ehti viime syksynä jo 15. osaan. Kirjat ovat suosittuja, niitä on käännetty ympäri maailman.


Meillä luetuimmaksi Siiri -kirjaksi tähän asti on noussut Siirin jouluyllätys*, jonka lainasin joulukuussa kirjastosta. Vaikka helmikuun puoliväli on jo ohitettu, Siirin perheen joulunvietosta kertovaa kirja avataan vieläkin melkein päivittäin. Pitäisiköhän vaivihkaa jo salakuljettaa se takaisin kirjastoon?

Uutuuskirjassa* on kesä ja hypätään korkeutta. Rimankorotuksen jälkeen hyppääminen hoituu helposti iso-Otolta, keski-Otolta ja Siiriltäkin, mutta pikku-Otto pakenee rimakauhua metsään. Itkukin tulee, kunnes mielikuvitus rientää apuun. Pikku-Otto löytää pilvipoika Kasperin, ison koululaisen, joka käy kesälläkin koulua.

-Kuka sinä olet? pikku-Otto kysyi ja pyyhki kyyneleensä.
-Kasperi. Miksi sinä itket?
-Minä en uskalla hypätä sen tyhmän riman yli!
-Sehän on helppoa! Kasperi sanoi ja tarttui pikku-Ottoa kädestä.

Siiri ja kumma Kasperi* on tarina mielikuvituskaverista, joka tulee apuun hädän hetkellä. Se on myös tarina kaveruudesta ja vähän myös kiusantekemisestä kaverille. Tärkeitä ja kaikkia lapsia tavalla tai toisella koskettavia teemoja kaikki. Kirjassa mielikuvitus tuo turvaa vaikealla hetkellä, joten se viestii myös mielikuvituksen voimasta ja merkityksellisyydestä.

Tiina Nopolan tarinointi on sujuvaa ja vauhdikasta, Mervi Lindmanin kuvitus värikästä ja rentoa. Näistä aineksista on syntynyt mukava kirja, joka taatusti löytää paljon lukijoita Siirin vanhojen ja uusien ystävien joukosta.

Lainaukset kirjasta: Siiri ja kumma Kasperi. Teksti: Tiina Nopola Kuvat: Mervi Lindman. Tammi 2017. Arvostelukappale.

*Kaupallinen linkki

(Esittely on julkaistu alun perin vanhalla Muksujen maakunta -sivustolla 17.2.2018) 

tiistai 21. huhtikuuta 2020

Hirvi irvistää!

Jukka Itkosen kirjoittamaan ja Matti Pikkujämsän kuvittamaan viime syksyn uutuuskirjaan kannattaa tutustua.



Pitkän linjan lastenkirjailijan, runoilijan ja sanoittajan kirjoittama Hirvi irvistää* on taattua Itkonen-laatua. Kirja on täynnä hilpeitä ja viisaita, taitavasti riimiteltyjä runoja eri-ikäisille lapsille. Matti Pikkujämsän värikäs kuvitus takaa, että kirjaa voi katsella ja lukea jo vauvan ja taaperonkin kanssa.
Mihin eläimiin kirjassa sitten saa tutustua irvistelevän hirven lisäksi? No, esimerkiksi kettuun:

Kettupa se kurkisteli
Kettupa se kurkisteli
karhun talvipesään:
”Valvon täällä talveni,
mutta uskon silti kesään.”
s. 5

Kirjassa tulee vastaan erikokoisia eläimiä suomalaisesta luonnosta. Hirven, ketun, karhun ja ilveksen tapaan oman runonsa ja kuvansa kirjaan ovat saaneet myös leppäkerttu, muurhainen, sisilisko ja vaikkapa kastemato:

Lierokysymys
Ensin suora, sitten kiero,
kastemato, eli liero, maata myöten mataa.
Syyspäivä, vettä sataa.
Lehdet alkaa maatua.
Voiko kastemato kaatua?
Mietitäänpä vähän
vastausta tähän.
s. 18

Itse pidän kirjassa* monesta asiasta ja yksi on juuri se, että kirjassa tutustutaan suomalaisiin eläimiin käännöskirjoista tuttujen eksoottisten eläinten sijaan. Kivaa on myös se, että mukana on eripituisia loruja, lyhyitä ja sopivasti pidempiä. Huumori ja pohdiskelevuus kulkevat hienosti käsi kädessä.
Suuret kiitokset kokonaisuudesta kuuluvat toki myös kuvittaja Matti Jämsälle. Eläimet ovat kirjassa tunnistettavia, mutta silti persoonallisen ilmeikkäitä. Kuvista riittää keskusteltavaa ja ihmeteltävää pienen lukijan kanssa monenmoneksi kertaa.

Tämä kirja* sopii joka kodin kirjahyllyyn ja sen lukeminen tarjoaa pienelle kuuntelijalle uusia oivalluksia lapsen kasvaessa.

Lainaukset kirjasta: Hirvi irvistää. Teksti: Jukka Itkonen. Kuvitus ja tekstaus: Matti Vasko. Lasten Keskus 2016. Kirja saatu kustantajalta.


*Kaupallinen linkki

(Juttu on julkaistu alun perin vanhalla Muksujen maakunta -sivustolla 23.3.2017)

torstai 16. huhtikuuta 2020

Dada-kissa ja Populuksen popcornit

Kirjaesittelyjemme sarja jatkuu tänään Outokummussa asuvan kirjailija Esko-Pekka Tiitisen keväällä ilmestyneellä lastenkirjalla Dada-kissa ja Populuksen popcornit. 


Esko-Pekka Tiitisen lastenkirjat tunnetaan lämpiminä, viisaina ja taiten kirjoitettuina, ja Lasten Keskuksen kustantama uutukainen sopii hyvin niiden joukkoon.

Päähenkilö Dada-kissa on monille pohjoiskarjalaislapsille valmiiksi tuttu Joensuun kaupungiteatterin viime esityskauden näytelmästä Dada-kissa ja Tipitii. Monella taiteen saralla lahjakas kirjailija paitsi käsikirjoitti, myös ohjasi näytelmän.

Tarina Dada-kissasta ja Populuksen popcorneista* alkaa, kun ympäri maailmaa seikkaillut Dada-kissa saapuu Hännänpään kaupunkiin ja perustaa kodin vanhaan autonrämään. Pian autoon päätyy myös romuluinen koira, jonka Dada nimeää Maaksi. Kuukorva on vielä sokea hiirenpoikanen asettuessaan auton kolmanneksi asukiksi.

”Illan hämärtyessä, alkoi maailma vähitellen kirkastua hiirenpojalle. Kun kuu kohosi taivaalle, pikkuhiiri näki jo pikkuisen, ja kun tähdet tuikuttivat valonsa maahan, avasi hiiri silmänsä elämänsä ensimmäisen kerran. -Tinäpä oletkin tuuli, hiiri sanoi Dadalle.” (s. 24)

Niin suureksi ei Kuukorva ehdi kuitenkaan kirjan aikana kasvaa, että hän oppisi puhumaan muuta kieltä kuin vauvakieltä. Kolmikon seikkailut opettavat asioita ystävyydestä, auttamisesta ja yhteistyöstä sekä vähän varoittavat pelien maailmaan jumiutumisesta ja hölmöistä säännöistä. Siinä on myös hienovaraista huumoria ja sopivasti annosteltuna jännitystäkin. Kirja voisi sopia parhaiten eskarilaisille ja pienille koululaisille, kuvitusta siinä ei ole.


”Taivas oli jo tummunut, mutta kuumottava kuu loi ystävysten eteen valoisen polun kohti pohjoista vuorta. Vuori nousi jyrkkänä eteen, mutta taitavasti, toinen toistaa auttaen, vetäen ja työntäen nelikko pääsi kuin pääsikin vuoden laelle. Siitä alkoi Populuksen maa.” (s. 61)

Lisää ystävysten ja Kuningas Populuksen kohtaamisesta saatte tietää lukemalla kirjan.*

Lainaukset kirjasta Esko-Pekka Tiitinen: Dada-kissa ja Populuksen popcornit. 87 sivua. Lasten Keskus 2016. Kansi Nikolai Tiitinen. Kirja saatu kustantajalta.

*Kaupallinen linkki

(Postaus on julkaistu alun perin vanhalla Muksujen maakunta -sivustolla 4.6.2016)

keskiviikko 15. huhtikuuta 2020

Kesäpäivien lukuvinkki lapselle: Sehän on pikkuapina!

Mirva Niinisen ja Hannamari Ruohosen värikäs kirja saa lukijan ja pienen kuuntelijan hyvälle mielelle.



Sehän on pikkuapina!* ilmestyi jo viime vuoden puolella, ja meilläkin kirja on ollut jo tovin odottamassa esittelyn kirjoittamista. Nyt kesällä kirjasta on tullut vähän puun takaa pian kolmevuotiaan yksi suosikeista. Hän pyytää sitä lukemaan ja katselee itsekseen, välillä ääneen ”lukien”. Mikä mahtaa olla kirjan salaisuus?

Kirjan tekstin on kirjoittanut Mirva Niininen. Kansien sisälle mahtuu kolme tarinaa, joissa hassu Pikkuapina leipoo kakkua, maalaa taulua ja ei saa unta. Päähenkilö on persoonallinen tapaus, toimissa ei aina ole päätä eikä häntää.

”Mutta hiiriperhe on päiväunilla eikä tule ulos kolostaan. Pikkuapina ei voikaan piirtää potrettia hiiriystävästään.
Vaan sepä keksii piirtää kaikkia  muita kivoja asioita, joita kotipuun ikkunasta näkyy.
Pikkuapinan tauluun tulee ainakin sinisiä, oransseja, vihreitä ja keltaisia banaaneja. Sen pituinen se.”

Pikkuapinan touhut ovat arkisia. Ehkä ne muistuttavat vähän taaperon omaa luovaa arkea ja jatkuvasti syntyvää kaaosta? Olisiko siinä taaperon tykästymisen salaisuus tekstin suhteen?

Toinen osa kirjan palapeliä on Hannamari Ruohosen kuvitus. Tyylissä on jotakin tuttua ja jotakin uutta verrattuna lastenkirjoihin, joita meillä on viime aikoina luettu. Kuvitus sopii tekstiin kuin nakutettu. On väriä, vauhtia, hassuja yksityiskohtia ja muuta ihmeteltävää. Myös kirjan taitto täydentää vauhdikasta meininkiä.

Suosittelen tutustumista tähän iloiseen kirjaan.* Meidän kokemuksemme mukaan lapsi pääsee siihen sisälle entistä paremmin useampien lukukertojen kautta.

Lainaukset kirjasta: Sehän on Pikkuapina! Teksti: Mirva Niininen. Kuvitus ja kansi: Hannamari Ruohonen. WSOY 2016. Kirja saatu kustantajalta.

*Kaupallinen linkki 
Juttu on julkaistu alun perin vanhalla Muksujen maakunta -sivustolla 10.6.2017