maanantai 27. huhtikuuta 2020

Välipalavinkkejä muksuille

Kotimaiset Kasvikset ry:n sivuilta löytyy paljon vinkkejä ja reseptejä kotimaisten kasvisten käytön lisäämiseksi arjessa ja juhlassa. Poimin kaksi välipalavinkkiä sivujen melkein tuhannen reseptin joukosta. 

Kuva: Kotimaiset Kasvikset ry / Liia Rissanen


Välipalallahan on helppoa lisätä niin lasten kuin vanhempienkin päivittäin saamaa kasvisten, hedelmien ja marjojen määrää, jos näkee vähän vaivaa niiden eteen. Toisaalta osassa kauppojen valmiista välipalavaihtoehdoista on liikaa sokeria, joten tekee hyvää kokeilla jotakin uutta.

Kotimaisten kasvisten sivulla kerrotaan, että hyvän välipalan perustana ovat vihannekset, juurekset, marjat tai hedelmät sekä täysjyväviljavalmisteet ja janojuomana vesi. Arkea helpottaa, jos kotona on aina saatavilla ja lapsen helposti löydettävisssä monipuolisesti kasviksia ja muita välipala-aineksia. Moni lapsi nappaa valmiiksi kuoritun porkkanan tai useammankin suuhunsa, mutta harvempi etsii niitä jääkaapin vihanneslokerosta ja kuorii itse.

Kasviksia ja täysjyväviljatuotteita täydentämään suositellaan vähärasvaisia tai rasvattomia ja vähäsokerisia tai makeuttamattomia maitovalmisteita kuten jogurttia, rahkaa ja juustoa sekä vähärasvaisia ja vähäsuolaisia kokolihaleikkeitä.



Kuva: Kotimaiset Kasvikset ry / Teppo Johansson

Mansikkajuoma
4 henkilölle

Tarvitset
500 g mansikoita
7 dl maustamatonta, rasvatonta jogurttia
4 rkl kauraleseitä
1 rkl hunajaa
1 dl raejuustoa tai leipäjuusto kuutioina
Tee näin:
Soseuta mansikat, jogurtti, leseet ja hunaja tasaiseksi sauvasekoittimella. Annostele raejuusto tai leipäjuustokuutiot laseihin. Kaada marjajuoma varovasti päälle.


Kuva: Kotimaiset Kasvikset ry / Tommy Selin

Raejuustohedelmäsalaatti
4 henkilölle

Tarvitset:
200 g raejuustoa
3 dl hedelmiä kuutioina, esim. omenaa, banaania, vesi- tai hunajamelonia, viinirypäleitä
Tee näin:
Kuori hedelmät. Poista omenasta, melonista ja viinirypäleistä siemenet. Leikkaa hedelmät pieniksi paloiksi ja asettele vuorotellen raejuuston kanssa annoslautasille tai kulhoihin. Tarjoa jälkiruokana tai välipalana.
Nämä reseptit osoittavat, että terveellinen välipala voi myös maistua hyvältä. Googlaamalla hyviä välipalareseptejä löytyy netistä lisää varmasti jokaiseen makuun, ja ehkä mekin vielä palaamme aiheeseen.

Iloista ja energista viikon jatkoa!

(Juttu on julkaistu alun perin vanhalla Muksujen maakunta -sivustolla 27.4.2016)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti