Hilpeä kirjavinkki - Prinsessa Rämäpää ja vessasanat

Syksyn lastenkirjauutuuksia selatessani kiinnostuin yhdistelmästä prinsessa, rämäpää ja vessasanat. Kyseessä on Elina Hirvosen toinen Prinsessa Rämäpäästä kertova kirja, jonka hän on tarkkaan ottaen kirjoittanut yhdessä lastensa Anna ja Iivari Kiiskisen kanssa. Itse tutustuin rämäpäiseen prinsessaan vasta tämän kirjan kautta, ensimmäinen seikkailu Prinsessa Rämäpään talvitaika* (Tammi 2017) on toistaiseksi lukematta. Molemmat kirjat on kuvittanut tutulla, kivalla tyylillään Mervi Lindman.

Sitä saa mitä tilaa, ja tässä tapauksessa vessasanoja. Kirja alkaa paitsi eskarijännityksestä, pian myös päiväkodin lattialle pissaavasta koirasta. Kirjan lopussa pissalle kiikutetaan puolestaan pikkuveljeä, ja siihen väliin mahtuu monta pierua ja kakkahätää. Allekirjoittaneen mielestä ehkä vähän liiankin monta, mutta kirjan puolustukseksi todettakoon, että keski-iältään 4,5-vuotiasta testiryhmääni vessasanojen määrä ei haitannut. Niille jaksettiin hekottaa.

Kirjan ytimessä on kuitenkin jännitys, joka liittyy eskarin aloittamiseen.
”En ole nähnyt kavereita kesällä ja jännittää, onko heidän kanssaan vielä kiva olla. Mitä jos me kaikki olemme muuttuneet eivätkä leikit enää onnistu? Mitä jos meidän ryhmässä on uusia lapsia, jotka eivät tykkää minusta? Mitä jos uusi opettaja kysyy minulta jotain enkä osaa vastata? (s. 9)
Ja ytimessä kirjaa on myös mielikuvituksen voima, joka tuo mukanaan lennokkaita käänteitä ja ripauksen fantasiaa. Olisiko näissä osuutta lapsikirjailijoilla?

Minulle itselleni jäi kirjasta osin ristiriitaisia tunteita. Rämäpää Itkun Estimineen ja Näkymättömyysjauheineen persoonana ihastutti, mutta vessasanojen ja erikoisten käänteiden määrä herätti vähän hämmennystä. Lindmanin tuttu ja turvallinen, värikäs ja humoristinen kuvitus taas tasapainotti lukukokemusta.

Entä sitten noin 4,5-vuotiaiden raadin mielipide? Välittömästi kirjan suljettuani kuului pyyntö:
-Luetaan vielä jotain! Tai luetaan tämä uudestaan!
-Joo, luetaan vessasanat uudestaan!

Lainaukset kirjasta: Prinsessa Rämäpää ja vessasanat*. Teksti: Elina Hirvonen, Anna Kiiskinen ja Iivari Kiiskinen. Kuvat: Mervi Lindman. Tammi 2019. Arvostelukappale.

*Kaupallinen linkki

Pikku Hiiren joulu

Ovatko joulukirjat teilläkin osana joulun odotusta ja joulutunnelmassa viipyilyä joulun jälkeen? Meidän perheen suosikkikirjat kautta aikaen ovat ehdottomasti olleet Astrid Lingrenin Melukylän joulu* sekä Mauri Kunnaksen Joulupukki.* On ihanaa tarttua vanhoihin, melkein puhkiluettuihin kirjoihin vuosi toisensa jälkeen, mutta kivaa on joka joulu ostaa tai lainata kirjastosta myös jotakin uutta.

Tänä vuonna pukki tuo meidän leikki-ikäiselle Riikka Jäntin Pikku hiiren joulu -kirjan. Minä kurkistin salaa pakettiin ja vieläpä kansien väliin jo etukäteen. Löysin kauniisti kuvitetun tarinan Hiirun ja äidin yhteisestä joulun odotuksesta ja jouluvalmisteluista. Tarinassa on sopivassa suhteessa sekä perinteisiä elementtejä että tähän aikaan kiinnittyviä asioita kuvajoulukalenterista soivaan laulukirjaan.

Pikku hiiri aloittaa joulun odotuksen jo marraskuun alussa, joten odottamista riittää. Joulukalenterin lisäksi piparkakkujen leipominen ja kuusen hankinta kuuluvat perheen joulupuuhiin. Arki on tarinassa vahvasti läsnä, päiväkotipäivät ovat pitkiä ja välillä sataa räntää, vaikka joulua kohti mennään.

Herätys, Hiiru! Nyt on jouluaatto, äiti sanoi lopulta eräänä aamuna. -Jipii! Hiiru huudahti ja pomppasi sängystä. Aamiaiseksi oli riisipuuroa. -Mitä nyt tapahtuu? Hiiru kysyi. -Jaa-a, odotus, tuumi äiti, -täytyy pystyttää kuusi ja koristella se, valmistaa lohi ja sienisalaatti, laittaa paisti uuniin, kattaa pöytä… Oho, mietti Hiiru, onpas paljon tekemistä.” s. 26-27

Eikös kuulostakin vähän tutulta? Mielestäni kirja välittää hienosti kuvin ja sanoin joulun taian lapsen näkökulmasta. Pitkän odotuksen, kiireisen arjen ja lopulta iloisten yllätysten täyttämän aattoillan. Aika näyttää, tuleeko tästä meille uusi joulun ajan suosikkikirja.

Lainaukset kirjasta: Pikku hiiren joulu.* Teksti ja kuvat: Riikka Jäntti. Ulkoasu: Laura Lyytinen. Tammi 2017. Kirja saatu kustantajalta.

*Tähdellä merkityt kaupallisia linkkejä.


(Juttu julkaistu alun perin vanhalla Muksujen maakunta -sivustolla 22.12.2017)
 

Kesäpäivänä maan alla – retkellä Outokummun Lasten kaivoksessa

Lähilomapäivä Outokummun Vanhalla kaivoksella tarjosi meille vauhdikasta leikkiä ja vähän jännitystäkin. Niin paljon jäi vielä tutkittavaa ja ihmeteltävää, että matkaamme maan alle varmasti vielä uudestaankin.

Outokummun vanha kaivos oli Suomen vanhin kaivos. Se tuotti kuparimalmia ja kuparirikastetta lähes 80 vuoden ajan, kunnes toiminta lopetettiin vuonna 1989. Nyt samalla historiallisella paikalla on ainutlaatuinen matkailukohde, jossa lasten viihtyminen ja touhuaminen on suunniteltu aivan viimeisen päälle. Kun tämä kohde löytyy alle 50 kilmetrin päässä Joensuun keskustasta, olihan sinne viimeinkin lähdettävä tutustumaan.

Vanhan Kaivoksen miljöö on kaunis ja viihtyisä. Ympärillä on luontoa ja vanhoja rakennuksia. Historia on näkyvillä sisällä ja ulkona. Kuvan vanha juna oli yksi monista suosikkijutuista kaivosseikkailumme aikana.

Seikkailusta puheen ollen: Nyt kesäaikaan Vanhalla kaivoksella järjestetään opastettuja kierroksia, jotka sisältyvät aluelipun hintaan. Me osallistuimme noin tunnin kestävälle lasten kierrokselle. Sen aikana kuljimme kaivostunnellissa etsimässä vuorenhaltijaa, samalla kaivoksen historiaan ja kivinäyttelyyn tutustuen. Kierros on suunniteltu niin, että siellä voi kulkea lastenrattaillakin. Kaivostunnelmaa maanalaisella kierroksella olivat luomassa historialliset työkalut, valokuvat sekä äänimaailma.

Lasten kierroksia järjestetään kesällä arkipäivisin joka toinen viikko. Väliviikoilla kaivoksella on muuta ohjelmaa lapsille. Kokemus oli 2-3-vuotiaille lapsille aika jännittävä, mutta varmaan juuri siksi niin mieliinpainuva. (Juttua on tästä aiheesta kotona riittänyt.) Ihan täsmäkohderyhmää voisivat olla ehkä noin 4-10-vuotiaat lapset.

Kun kypärät oli riisuttu ja paluu aurinkoiseen kesäpäivään tehty, lähdimme kipin kapin tutustumaan Lasten kaivoksen ulkoalueeseen. Missään muualla Suomessa en ole törmännyt näin hienoon ja monipuoliseen leikkipuistoon. Polkuautoja, kiipeilytelineitä, kaivosrakennusten pienoismalleja, hiekankuljettimia ja vaikka mitä muuta! Sisällä hiekkapohjaisella leikkialueella oli esimerkiksi kaivureita, junarata, labyrintti ja tunneleita. Kivoja leikkipaikkoja ja leikkipuistoja löytyy Pohjois-Karjalasta monia, mutta tämä paikka on ainutlaatuinen kaivosteemansa ja monipuolisuutensa ansiosta.

Meidän kaivospäivämme viimeinen kohde oli pysyvä konenäyttely, jossa on esillä kaivosmuseon suurimpia koneita. Paloauto 40-luvulta oli kyllä hieno.

Paljon siis ehdimme nähdä muutamassa tunnissa, mutta paljon jäi myös näkemättä. Seuraavalla kerralla olisi kivaa kavuta kaivostorniin ja käydä katsomassa murskaamoa.  Olisi myös mielenkiintoista osallistua aikuisille suunnatulle opastetulle kierrokselle, hyvällä tuurilla saisi teinitkin lähtemään mukaan. Jos välillä söisi lounaan Ravintola Vanhassa Kaivoksessa, voisi osa porukasta sen jälkeen jatkaa leikkejä Lasten kaivoksessa ja osa mennä frisbeegolf-radalle…

Jos siis etsitte monipuolista ja ainutkertaista matkailukohdetta koko perheelle, se voi löytyä lähempää kuin luulettekaan.


Mikä?
Vanha Kaivos ja Lasten Kaivos
Tornikatu 1, Outokumpu

Ps: Kaivostunnelissa räpsäytin kuvan vanhasta valokuvasta, jossa kaivosmiehet ovat ruokatauolla. Varmasti ansaitulla sellaisella, kaivosmiehen homma ei varmaan ole ollut se kaikkein helpoin duuni?

(Juttu on julkaistu aluen perin vanhalla Muksujen maakunta -sivustolla 27.6.2018)

Heinähattu, Vilttitossu ja kana - tuttuja tyyppejä uudessa tarinassa

Syksyllä 2019 ilmestynyt peräti 23. Heinähattu ja Vilttitossu kertoo ainakin perhe-elämästä, siskosten välisestä kateudesta ja kahdesta kanasta. Kolmekymmentä vuotta täyttävän sarjan uutukainen on tuttua ja turvallista luettavaa Kattilakoskien ystäville.

Vilttitossun kesäloma alkaa huonosti. Hohdokkuus omista lomasuunnitelmista karisee saman tien, kun isosisko ilmoittaa pääsevänsä sulkapalloleirille. Äiti koettaa piristää murjottavaa ja ruoastakin kieltäytyvää pikkusiskoa kyläilyllä Alibullenin neitien kakkupöytien äärellä.

”-Vilttitossu! hän huusi oven takaa. -Haluaisitko sinä mennä Alibullenin neideille?
-En.
-Mutta sinä saisit siellä jäätelösuklaamarenkimansikkapistaasikinuskikakkua!
-Mikä kastike? Vilttitossu kysyi.” (s. 8-9)

Tämän Sinikka ja Tiina Nopolan punaisena lankana on väärinkäsitys Alibulleneiden uudesta kesäasukkaasta. Spagettia syövä ja pihassa mielellään kylpevä Anita ei ole pikkutyttö vaan kana. Väärinkäsityksen valtaan joutuvat vuorotellen Vilttitossu, konstaapelit, Kattilakosken perheen vanhemmat ja viimeisimpänä leiriltä palaava Heinähattu.

Meillä on ollut lukulistalla ennen tätä ehkä puolenkymmentä kahdestakymmenestäkolmesta Heinähatusta ja Vilttitossusta. Osaa kirjoista on luettu uudestaan ja uudestaan. Nyt aiemmista tarinoista tutut henkilöhahmot pysyvät tyyleilleen ja luonteilleen uskollisina alusta loppuun saakka. Lapsiraati ei tällä kertaa kertaakaan purskahda nauruun tai innostu kommentoimaan tarinan käänteitä. Viskari ja vuoden nuorempi pikkuveli kuitenkin jaksavat istua napottaa kuuntelemassa kirjan alusta loppuun saakka.

Monenlaisten käänteiden jälkeen Kattilakosken hemmoteltu ja äkkipikainen Vilttitossu sekä kiltti ja tunnollinen Heinähattu jäävät sulassa sovussa odottelemaan omenapuun oksalla seuraavaa seikkailuaan. Seikkailut varmasti jatkuvat. Hyvä niin.

Lainaukset kirjasta: Heinähattu, Vilttitossu ja kana*. Teksti: Sinikka Nopola ja Tiina Nopola. Kuvat: Salla Savolainen. Tammi 2019. Arvostelukappale.

*Kaupallinen linkki.

(Juttu on julkaistu aluen perin vanhalla Muksujen maakunta -sivustolla 23.11.2019)

Saammeko esitellä: Jouluinen Myry, perheemme uusi joulukirjasuosikki.

Tämän joulun luetuin kirja meidän perheessämme on nimeltään Jouluinen Myry. Henna Ryynäsen kirjoittaman ja kuvittaman jouluseikkailun suosion salaisuutena uutuudenviehätyksen lisäksi lienee ainakin kuvituksen hauskat, pienet yksityiskohdat.

Kaksi vuotta sitten viimeksi kirjoitin joulun kirjasuosikeistamme sekä kyseisen vuoden joulun uudesta tuttavuudestamme, Riikka Jäntin Pikku hiiren joulusta.* Tuosta kirjasta tuli suosittu paitsi meillä, myös muualla. Monissa verkkokaupoissa kirja on loppuunmyyty, mutta kirjaston mainioiden lainausmahdollisuuksien lisäksi se on äänikirjana yhä hankittavissa.

Tänäkin jouluna vuoden 2017 joulun tapaan meillä luetaan ahkerasti myös Mauri Kunnaksen Joulupukkia* ja Astrid Lindgrenin Melukylän joulua.* Minulle rakkain noista on jälkimmäinen, lapsille ensin mainittu. Mutta tosiaan ehkä kaikkein eniten tämän joulun alla on meillä luettu suloisen suomenpystykorva Myryn seikkailua kadonneen lahjapaketin perässä. Kirjan äärellä on välillä kuunneltu tarkkaavaisesti ja välillä naurettu makeasti. Uudestaan ja uudestaan.

Tarina alkaa Joulupukki-kirjan tapaan Korvatunturilta, jossa tapaamme joulupukin apureineen. Tämä joulukirja ei ole joulunpunainen, vaan sävyiltään hempeän pastellinen. Joulupukki on jussipaitainen ja ponnaripäinen, tontut haltiamaisia. Lelujen tekemisessä tarvitaan sekä vasaroita että 3D-tulostinta. Vaikka kaikki ei edusta kaikkein perinteisintä Korvatunturin kuvausta, on tunnelma kuitenkin juuri oikea, tuttu ja turvallinen. Pukin pajassa tässä ollaan ollaan. Samanlainen perinteisen ja uuden humoristinen sopusointi vallitsee koko kirjassa.

”Aattoaamuna Korvatunturin väki kokoontui toivottamaan Joulupukille hyvää matkaa. Vuotuiseen perinteeseen kuului arvuuttelu siitä, millaisella reellä Pukki tänä vuonna lahjat jakaisi. Vuosien saatossa on nähty monenmoista: 70-luvulla kulkupeli oli potkukelkkareki, 80-luvulla suosiossa oli lentävä auto. Poroja käytettiin, kun haluttiin pitää perinteitä yllä. Tänä vuonna pukki oli suunnitellut sähkökäyttöisen hiilikuitureen, jonka lento-ominaisuudet olivat huippuluokkaa” s. 7

Myryn ja Pukin lisäksi tärkeässä roolissa kirjassa on Harakka Huttunen, jonka kanssa Myry seikkailee talvisessa metsässä pakettia pelastamassa. Ystävyys ja rohkeus ovat tämän joulukirjan tärkeimpiä viisauksia. Kirjaa voikin vallan mainiosti lukea kysynnän mukaan vaikka ympäri vuoden. Kirjan takakansiteksti lupailee myös, että Myryn seikkailut eivät suinkaan ole päättymässä tähän.

Lainaukset kirjasta: Jouluinen Myry.* Teksti, kuvat ja ulkoasu: Henna Ryynänen. Tammi 2019. Kirja saatu kustantajalta.


* Kaupallinen linkki

Kuvat kustantaja sekä Pixabay.

(Postaus on julkaistu ensimmäisen kerran vanhalla Muksujen maakunta -sivustolla 21.12.2019)

Pikku hiiri ja paukkupakkanen

Pikku hiiren tarina on edennyt jo viidenteen osaan ja eskariin saakka. Kasvamisen ohessa Riikka Jäntin suloinen Hiiru on valloittanut lukuisten käännösten myötä maailmaa Virosta aina Uuteen-Seelantiin.

Suosio ei herätä yhtään ihmetystä. Niin rauhallinen, todentuntuntuinen ja viisas Riikka Jäntin luoma tunnelma on.

Entä mistä nyt on kysymys? Neljässä aikaisemmassa kirjassa Hiiru on muun muassa saanut vieraita, viettänyt joulua ja mökkeillyt. Nyt eskarilainen Hiiru joutuu käsittelemään ensinnäkn kateutta siitä, että kavereilla on hienoja keräilyhahmoja ja puhelin, mikä on Hiirulle luvattu vasta koulun alkaessa. Viiru on myös aloittanyt pianonsoiton, mikä vaatii työtä ja harjoittelua. Muiden eskarilaisten tapaan Viirukin miettii, onko enää oikestaan pieni vai iso.

”-Sitten kun minä kasvan isoksi, sinä et voi määrä minua, Hiiru sanoi. Äiti hymyili.
-En varmaan. Mutta sinä olet vielä pieni.
-Kuinka pieni?
-Tosi pieni. Syöhän, niin saat jälkkärin, äiti sanoi.
Jälkkäriksi oli mansikoita. Hiiru sai katsoa lastenohjelmaa telkkarista” s. 28-29

Meidän perheemme kirjalistalla Pikku hiiret ovat tällä hetkellä enemmän aikuisten kuin lasten suosikkeja. On kiva lukea lapsille kirjaa, joka antaa tilaisuuden itselle pohtia omaa vanhemmuuttaan. Tässä tapauksessa rajojen asettamista tai tosiaan sitä, että se oma tosi pieni on jossain asiassa jo kuitenkin niin iso ja reipas.

Meillä lapset tykkäävät juuri nyt kirjoista, joissa on enemmän vauhtia ja tapahtumia kuin pohtimista. Onneksi sääntöjemme mukaan välillä myös aikuiset saavat valita, koska pohtiminen ja rauhoittuminen aika ajoin tekevät ihan hyvää vauhtiveikoillekin.

Pikku hiirut kestävät niin hyvin moneen kertaa lukemista, että voin todella suositella kirjan hankkimista vaikka omaksi.* Toki kirjastokin on mainio vaihtoehto.

Mihinkähän seikkailluun Riikka Jäntti Hiirun ja äidin seuraavaksi kuljettaa? Ja kuinka vanhaksi Hiiru saa kirjasarjassa kasvaa?

*Kaupallinen linkki

Lainaukset kirjasta: Pikku hiiri ja paukkupakkanen. Teksti ja kuvat: Riikka Jäntti. Ulkoasu: Laura Lyytinen. Tammi 2019. Kirja saatu kustantajalta.

*ESITYKSET ON PERUTTU KORONATILANTEEN VUOKSI* Liisa Ihmemaassa Joensuun kaupunginteatterissa

Lastenteatterin ystäville on tiedossa mukavia uutisia: Liisa ihmemaassa -näytelmä saa ensi-iltansa huhtikuun lopussa.

Joensuun kaupunginteatterin suurella näyttämöllä esitystä voi seurata toukokuun aikana sekä iltanäytöksissä että päivänäytöksissä, joten tässäpä mainio mahdollisuus kevätretkeä suunnittelevalle koululuokalle tai päiväkotiryhmälle.

Entä minkälainen näytelmä on luvassa? Seuraavassa tarkempaa tietoa tulevasta kaupunginteatterin tiedotteen myötä:

”Lähde Liisan kanssa hattumaakarin teekutsuille

Mitä voi tehdä, jos on tylsää? Maailmaa voi katsoa toisinpäin, vinkkaa koko perheen lastennäytelmä ”Liisa ihmemaassa”, joka tulee ensi-iltaan Joensuun kaupunginteatterissa 30. huhtikuuta.

Näytelmässä kurkistetaan unenomaisen ällistyttävään ihmemaahan, jossa seikkailevat Liisan lisäksi lukuisat muut tutut hahmot äkäisestä Majesteetista häilyvään Misse Virnistykseen, alati hätääntyneeseen Kaniin ja kellon orjaksi joutuneeseen teeseurueeseen.

Rooleissa nähdään muun muassa Suvi-Maaria Virta (Liisa), Olli-Kalle Heimo (Kani), Markku Maasilta (Majesteetti) ja Anneli Mahlamäki (mm. Tuomaris-Pyöveli).”

”Liisa ihmemaassa” perustuu Lewis Carrollin rakastettuihin teoksiin ”Liisan seikkailut ihmemaassa” ja ”Liisan seikkailut peilimaassa”.

Joensuun kaupunginteatterille näytelmän ohjaa Piia Peltola.”

Esityksen ensi-ilta on siis suurella näyttämöllä 30.4. klo 17, ja esitys on ohjelmistossa 30.5. asti.

Esityksen kesto on enintään kaksi tuntia sisältäen väliajan. Ikäsuositus näytelmälle on viidestä ikävuodesta ylöspäin.

Yhden lipun hinta esitykseen on 14 euroa, 49 euron perhelipulla mukaan pääsee enintään viisi henkilöä.

Kiinnostuitteko tekin?

Lisätietoja ja linkki lippukauppaan löytyvät täältä.

Iloista helmikuun jatkoa!

Artikkelin valokuva: Valokuvaus: Miska Korpelainen, kuvankäsittely: Sari Kaija

Blogin muuttoprojekti käynnistyy

Oma sivusto pohjoiskarjalaisille lapsiperheille oli todella pitkäaikainen haaveeni. Se haave sai alkunsa muistaakseni suurin piirtein neljätoista vuotta sitten, jolloin olin kahden mahtavan pikkupojan äiti. Ne pikkupojat ehtivät kasvaa mahtaviksi teineiksi, ja perheemme kasvaa vielä kahdella ihanalla pojalla, ennen kuin sivut lopulta olivat pystyssä aprillipäivänä 2016.

Syyskuussa 2017 sivusto uudistui. Uudistuksen myötä sivustolle saatiin myös oma tapahtumakalenteri ja palveluhakemisto. Kävijämäärät nousivat huimaan kasvuun.

Mutta. Minun unelmani oli koko ajan, että sivusto voisi tuoda myös leipää perheellemme ja niille neljälle pojalle. Niin ei koskaan käynyt.

Oman sivuston ylläpitäminen oli supermukava, mutta hieman liian kallis ja aikaa vievä harrastus neljän lapsen äidille, jolla siis oli oltava leipätyö muualla. Niinpä olen vähitellen hidastanut tahtia alkuperäisellä Muksujen maakunta -sivustolla ja pohtinut sivuston jatkoa.

Lopputulokseksi pohdinnoilleni tuli päätös muuttaa tänne bloggeriin ja jatkaa, mutta pienimuotoisemmin. Lopullisesti alkuperäinen Muksujen maakunta -sivusto sulkeutuu loppukesällä 2020, mutta jo nyt aloitan vanhan sivuston kivoimpien juttujen siirtämisen tänne.

Toivottavasti siis tämänkin vuoden kuluessa haaveet kantavat ja pojat kasvavat. Niiden voimalla kuljetan Muksujen maakunnan virtuaaliset muuttolaatikot ja matkalaukut tänne uuteen kotiin.

Hyvää ystävänpäivää!

Kuvat: Pixabay.com