maanantai 6. syyskuuta 2021

Koko perheen voimin Outokummun Vanhalla kaivoksella ja Lasten kaivoksella

Sanotaan nyt heti alkuun, että Outokummun Vanha kaivos ja Lasten kaivos ovat aivan mahtavia matkailukohteita lapsiperheille. Meillä tämän kesän reissu jäi vain valitettavasti niin myöhäiseksi, että tätä kirjoittaessani Lasten kaivos on jo talveksi suljettu. Olkoon tämä postaus siis vinkki joko ensi kesälle, tai talvellakin auki olevaan kaivostunnelliin ja kaivosmuseoon. 

Meidän perheemme edellisestä reissusta kaivokselle ehti lopulta vierähtää yli kolme vuotta, mutta elokuun lopussa se viimein toteutui. Samalla toteutui myös haaveeni ottaa mukaan pienten lisäksi mukaan myös teiniosasto. Edellisellä kerralla osallistuimme lasten opastetulle kierrokselle, tällä kertaa ihan yleiseen opastukseen. Suosittelen lämpimästi mielenkiintoista ja värikästä opastusta, vaikka kaksi tuntia olikin osalle seurueestamme vähän liikaa. 

Opastukseen kuului paljon tietoa sisältävä video sekä tarinointia kaivostunnelin eri osissa. Kivinäyttelyssä tunnelin sisällä oli mahdollista etsiä muun muassa Afrikan tähden kiviä.

 
 Opastettu kierros päättyi kaivosmuseoon, jossa riittikin monenlaista ihmeteltävää.
 
 
Kaivostunnelin ulkopuolella odotti kiva kaivosmiljöö rakennuksineen ja leikkialueineen. Isommat suuntasivat museotunnelin jälkeen vieressä olevalle frisbeegolf-radalle. 
Pienimmillä oli vuorossa Lasten kaivosta ulkona...
 

....Sekä Lasten kaivosta sisällä.

...Ja vielä aarteenetsintää metallinpaljastimen ja kaivuulapion avulla. 

Loppujen lopuksi lähdimme kotiin vasta kaivoksen sulkemisaikaan!

 
 
Kertauksena siis vielä:  
Outokummun Vanha kaivos ja Lasten kaivos ovat aivan huippukohteita lapsiperheille, koska kiinnostavaa tekemistä tai ihmeteltävää riittää ihan kaikenikäisille. Suosittelen lämpimästi tutustumaan täällä meillä Pohjois-Karjalassa sijaitsevaan ainutlaatuiseen matkailukohteeseen, jossa myös lapset on todellakin huomioitu. Esimerksi tällaisia somia leikkimökkejä taisi alueella olla puolenkymmentä.
 
 
Pahoittelen tosiaan postauksen huonosti valittua julkaisuajankohtaa. Vanha kaivos on tällä hetkellä auki vain maanantaista perjantaihin klo 11-15. Lasten kaivokseen ei myydä lippuja, mutta ulkoalueella saa käydä leikkimässä. Talven tultua aluetta ei kuitenkaan huolleta esimerkiksi lumien osalta, ja polkuautot on jo viety varastoon. Sisäleikkialue on kiinni.


Eipä kuitenkaan hätää: Jos arkipäivät eivät sovi teidän aikatauluihinne, on vain odotettava ensi kesää. Outokummun matkailusta kerrotaan, että kaivosalue avautuu taas ensi vuonna 2022 kesäkuun ensimmäisenä päivänä!

Aurinkoa syyskuuhun!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti