keskiviikko 13. toukokuuta 2020

Tuunaa mokkapalat turnauskioskiin!


Löytyykö teidän perheestänne jonkun lajin junnu-urheilijoita? Futista, pesistä, kiekkoa? Lapsen urheiluharrastus tietää äideille paljon pyykkiä, paljon kuskaamista ja säännöllisesti myös mokkapalojen paistamista!

 Kuva: Ari Harakka

Toki paljon muitakin elämyksiä kentän tai hallin reunalla, mutta se voisi olla sitten jo toisen jutun aihe.

Nyt ovat kesälajien turnauskierrokset pyörähtäneet käyntiin, joten äitien on korkea aika treenata mokkapalanleipomistaitonsa iskukuntoon. Näistä resepteistä on hyötyä, vaikka ei teillä urheiltaisikaan, koska melkein kaikki lapsethan joka tapauksessa tykkäävät mokkapaloista. Herkku on pienimpienkin synttäreiden varma hitti ja koulun myyjäisten kunkku.

Tällä kertaa tarjolla on perinteisen mokkapalan reseptin lisäksi kaksi tapaa tuunata ne uuteen uskoon. Yleisenä vinkkinä kaikkiin resepteihin on, että kuorrutusta kannattaa tehdä reilusti. Meidän perusohjeemme on vuoden 2001 Kotiruoka-kirjassa alun perin julkaistu ja voitte uskoa, että moneen kertaan testattu. Tämänkin reseptin kuorrutusannosta voi hyvin vähän reiluntaa herkkusuiden mieliksi.

PERINTEISET MOKKAPALAT

Pohja:
4 kananmunaa
3 dl sokeria
150 g voita tai margariinia
2 dl maitoa
2 tl vaniljasokeria
3 tl leivinjauhetta
3 rkl tummaa kaakaojauhetta
5 dl vehnäjauhoja

Kuorrutus:
4 dl tomusokeria (227 g)
2 rkl tummaa kaakaojauhetta
2 tl vaniljasokeria
50 g sulatettua voita
noin 4 rkl vahvaa kahvia

Koristeeksi:
nonparelleja

Tee näin:
Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Lisää sulatettu rasva. Sekoita kuivat ainekset keskenään ja lisää seos taikinaan siivilän läpi vuorotellen maidon kanssa. Kaada taikina leivinpaperilla vuoratulle uunipannulle ja paista uunin keskitasossa 200 asteen lämmössä noin 15-20 minuuttia. Sekoita kuorrutuksen kuivat aineet kulhossa. Lisää rasva ja kuumaa kahvia vähitellen, kunnes saat sopivan notkean seoksen. Kaada kuorrutus lämpimän kakkulevyn päälle ja tasoittele veitsellä tai lastalla tasaiseksi. Ripottele pinnalle nonparelleja. Valmista tuli!

”TOFFEE-MOKKAPALAT”
Pienellä jipolla mokkapalat muuttuvat yllättävän paljon: Valmista ne muuten perinteisten mokkapalojen reseptillä, mutta vaihda tumma kaakao maitokaakaojauheeseen sekä pohjassa että kuorrutuksessa. Yllättäen mokkapaloista tulee varsin erimakuisia, lapset sanovat, että toffeisia. Sopii etenkin tosi makeasta tykkääville.

ROCKY ROAD -MOKKAPALAT
Yksi viime vuosien leivonnaishitti ovat olleet erilaiset Rocky road -suklaat ja -kakut. Kippaa valmiiden mokkapalojen päälle nonparellien sijaan tai sekaan 3 dl paloiteltuja tai pieniä vaahtokarkkeja, noin 1,5 dl suolapähkinöitä ja paketillinen suklaakeksien paloja. Hyvää on, kuten arvata saattaakin…



Nyt vaan sitten hihat heilumaan ja suosikkimokkapalat paistumaan! Hyvää viikon alkua kaikille!

Ps: Turnauskahvioihin, synttäreille ja myyjäisiin mokkapalat ja muut herkut kannattaa tehdä laktoosittomina.

(Juttu on julkaistu alun perin vanhalla Muksujen maakunta -sivustolla 16.5.2016)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti