keskiviikko 10. kesäkuuta 2020

Messin ja Mysteerin Kattiralli

Liperiläisen Ninka Reitun kirjoittama ja kuvittama kolmas Messi ja Mysteeri –sarjan kirja Kattiralli kertoo värikkäällä ja vauhdikkaalla tavalla matkanteosta, auttamisen ilosta ja ystävyydestä.



Kesäloman alkaessa Ylä-Kattisen kahdeksanlapsinen perhe pakkaa kamppeet autoon ja starttaa lomareissulle. Matkakohteesta ei ole tietoa, sillä tärkeintä on olla matkalla. Kyytiinsä perhe nappaa tien poskessa liftaavan ihmekissa Mysteerin. Illan hämärtyessä perhe löytää tien poskesta ison, keltaisen auton, joka on uponnut hetteikköön. Onko matkustajilla kaikki kunnossa?

-Hoi vaan, kunnossa ollaan, äiti Kettunen vastasi. -Isä Kettusen oli vain tarkoitus oikaista tämän nurmikon poikki, mutta eihän se ollutkaan nurmikko. -Haluatteko pois sieltä? Mysteeri kysyi. -Johan se sopii, vaikka kivaa täälläkin on, isä Kettunen vastasi.” (s. 7.)

Kettusen perheestä tulee näin ensimmäinen Ylä-Kattisilta apua saava porukka. Pian vastaan tuleekin monta muuta pulaan joutunutta, joita kissaperhe epäröimättä auttaa parhaansa mukaan. Vähitellen lukija alkaakin jo odotella käännettä, joka kääntää Ylä-Kattisten roolin avunantajista avuntarvitsijoiksi.


Ninka Reitun kuvitus ihastuttaa tässäkin kirjassa. Se on värikästä, kekseliäistä ja persoonallista. Leppoisaa huumoria löytyy sekä kuvituksesta että tekstistä. Ylä-Kattisten perheen letkeä filosofia tuo välillä mieleen Muumi-perheen, vaikka henkilöhahmot eivät yhtä moniulotteisina persoonina toisistansa erotukaan. Tarina vie kuitenkin mukaansa ja kuvitus tarjoaa paljon tutkittavaa ja ihasteltavaa.

Minä puolestani taidan jättää tässä omassa tarinassani kissaperheen pinteeseen:
”-Mitä täällä tapahtuu?! huusi Messi kauhuissaan. -Meidän auto lentää! kiljui Timotei. -Ja isäkin lentää! hihkui Kirveli. Silloin kissat näkivät, mikä Datsunia lennätti: suuri rautainen koura! Koura laski auton valtavan romukasan päälle. Romukasaa puolestaan kuljetti valtava kuorma-auto, jonka ratissa istui pikkuinen mummo. RIITAN ROMU luki kuormurin kyljessä. -Tuo mummo vohkii isän! parkuivat kissalapset kauhuissaan, kun kuormuri lähti matkaan. (s. 29)

Loppuratkaisun saatte selville lukemalla Ninka Reitun kirjan Messi ja Mysteeri: Kattiralli.

(Lainaukset kirjasta: Ninka Reittu: Messi ja Mysteeri: Kattiralli. Otava 2015. Kirja on saatu kustantajalta.)

Juttu on julkaistu alun perin vanhalla Muksujen Maakunta -sivustolla 17.6.2016.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti