keskiviikko 17. kesäkuuta 2020

Joensuun enkuissa leikitään kahdella kielellä

Joensuun englanninkielinen leikkikoulu on toiminut jo 40 vuotta. Linnunniemen huvilassa toimivassa leikkikoulussa painotetaan englannin kielen lisäksi ympäristöasioita.

(Juttu on julkaistu alun perin vanhalla Muksujen maakunta -sivustolla 30.8.2016)

 
Suomi-Amerikka-yhdistyksen aikoinaan perustamassa leikkikoulussa on ehtinyt olla lapsia yhdestä jos toisesta maasta.
-Saksa, Englanti, Kanada, USA, Kiina, Venäjä, Nepal, Espanja, Puola, Intia, Bangladesh, Australia, Brasilia… Mieleen tulee nyt ainakin 15 eri kansallisuutta, saattaa olla enemmänkin, laskeskelee leikkikoulun pitkäaikainen johtaja Marita Kiiskinen.
Miten englantipainotteisuus näkyy leikkikoulun arjessa?
-Englanti näkyy ja kuuluu arjessa ihan koko ajan. Vähintään yksi henkilökuntaan kuuluva, yleensä esiopettaja on natiivi ja puhuu lapsille vain englantia. Henkilökunnassa voi olla muitakin ulkomaalaistaustaisia, ja mieluusti otamme myös ulkomaalaisia opiskelijoita harjoitteluun. Lapsilla on myös ohjatut enkkutuokiot sekä eskaria paitsi suomeksi myös enkuksi, Marita kertoo.

Ympäristökasvatusta kartanomaisemassa

Englanninkielinen leikkikoulu muutti jokin aika sitten Hasanniemestä Linnunniemen kartanoon. Uusista tiloista Marita Kiiskisellä on ainoastaan hyvää sanottavaa:
-Uudet tilat Linnunniemessä ovat entistä suuremmat ja toimivammat. Olemme erittäin tyytyväisiä, koska Linnunniemen kartano on hienosti remontoitu, siisti ja sisäilman suhteen puhdas. Ulkoaluetta ja sijaintia ei voi tarpeeksi kehua ja ylistää. On järvi, metsä, rannat ja ikkunasta avautuva ihan maisema, joka on aina yhtä kaunis, olipa sää tai vuodenaika mikä hyvänsä.
Miljöö sopiikin mainiosti siihen, että leikkikoulussa painotetaan myös ympäristö- ja luontoasioita:
-Liikumme paljon ihanassa Linnunniemen metsikössä ja rannalla. Kestävän kehityksen asiat ja luonnonsuojelu sekä luonnon kunnioittaminen tulevat lapsille tutuiksi luontoprojektiemme kautta. Koko henkilökunta on varsin motivoinut tässäkin asiassa.


Tavallista arkea

Englanninkielisen leikkikoulun taustayhteisö on ollut jo 20 vuotta oma kannatusyhdistys. Joensuulaiselle päivähoitomaksu on sama kuin kaupungin päivähoidossa, mutta lisäksi perheiltä peritään sekä keväällä että syksyllä 100 euron jäsenmaksu kannatusyhdistykseen.
-Kannustusyhdistyksen muodostavat vanhemmat, joista valitaan vuosittain 7-8-jäseninen hallitus, Marita Kiiskinen kertoo.
Itse leikkikoulun arki ei lopulta kovin paljon poikkea muiden päiväkotien arjesta ja kasvatustavoitteista:
-Toiminta on hyvin pitkälle samankaltaista kuin muissakin päiväkodeissa, meillä vain toimitaan kahdella kielellä. Noudatamme samaa varhaiskasvatussuunnitelmaa sekä esiopetuksen opetussuunnitelmaa kuin muutkin päiväkodit Joensuussa. Valtakunnalliset suunnitelmat ohjaavat meitäkin.

Leikkikoululaiseksi?

Joensuun englanninkielinen leikkikoulu tarjoaa päivähoitoa 3-6-vuotiaille lapsille sekä esiopetusta suomeksi ja englanniksi. Tämänhetkisistä leikkikoulun 27 lapsesta yhdeksällä on kaksikielinen, monikielinen tai ulkomaalainen tausta. Kasvatusvastuullista henkilökuntaa on neljä. Lisäksi työntekijöillä on apuna usein opiskelijoita, työelämään tutustujia ja juuri nyt myös yksi oppisopimuskoulutettava.
Miten pitää toimia, jos haluaisi omat lapsensa leikkikouluun?
-Tällä hetkellä päiväkoti on täynnä, mutta toki paikkoja aina välillä vapautuu. Ensin kannattaa ottaa yhteys Joensuun varhaiskasvatuksen palveluohjaukseen eli entiseen päivähoitotoimistoon. Toki on hyvä olla yhteydessä meihinkin sähköpostitse tai puhelimella. Meille saa myös tulla tutustumaan toimintaamme, kunhan ensin sopii ajan, Marita Kiiskinen lupaa.

Jutun kuvat: Joensuun englanninkielinen leikkikoulu

Lisätietoa Joensuun englanninkielisestä leikkikoulusta löydät leikkikoulun omilta sivuilta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti