maanantai 22. kesäkuuta 2020

Elinan muutoksen vuodet


Muutama vuosi sitten Elina Suonmaa oli kiireinen yrittäjä, joka kävi kotona lähinnä vain nukkumassa. Sitten syntyi Adella.

(Alun perin julkaistu vanhalla Muksujen maakunta -sivustolla 11.1.2017)



Tapasin kolmekymppisen Elinan edellisen kerran puolitoista vuotta sitten. Lapsettomien vuosien jälkeen musiikkimaailmastakin tunnettu kosmetologiyrittäjä hehkui äitiyden onnea puolivuotias Adella sylissään. Elämä oli tyttären myötä mennyt suloisesti uusiksi ja yrittäjän arki vaihtunut kotiäitiyteen. Kauneuskeskus Cirra kuitenkin oli voimissaan, ja liperiläisen Elinan mielessä oli paljon suunnitelmia yrityksensä kehittämiseen.
Kun nyt tapaamme Joensuussa perheen uudessa kodissa, minua vastassa on kaksi uutista:
– Myin Cirran reilu kuukausi sitten ja syksyllä meille syntyy toinen lapsi, Elina paljastaa. Ennen kuin pääsemme tähän hetkeen tarkemmin, on paikallaan vähän peruutella. 

 
Yllätysvauva
Elina tapasi puolisonsa Ilarin 12 vuotta sitten. Peli oli harvinaisen selvä. Yhteen muutettiin melkein heti ja suhde sinetöitiin avioliitoksi jo vuoden kuluttua.
-Häiden jälkeen toivotimme tervetulleeksi vauvan, Elina kertoo.
Vuodet kuluivat, mutta vauvaa ei kuulunut. Pari päätti, että väkisin ei yritetä, eletään täysillä. Molemmat työskentelivät yrittäjinä, puoliso isommassa perheyrityksessä ja Elina omassa, pikkuhiljaa laajenevassa Cirrassa.
Vuosiin kuului ylämäkiä ja alamäkiä. Elina valittiin yleisön suosikiksi Karjalan Neito -kilpailussa, mutta joutui pian sen jälkeen vakavaan liikenneonnettomuuteen. Vuonna 2010 näki päivänvalon esikoislevy artistinimellä Weera.
-Suunnittelimme koko elämämme niin, että ollaan lapsettomia. Lapsettomuus antoi mahdollisuuden panostaa niin paljon yrityksen kasvattamiseen. Oli kivaa työllistää ja olla mukana kehittämässä kotiseutua Nuorkauppakamarin toiminnan kautta. Minulla oli myös oma hevonen, Elina kertoilee.
Sitten aivan yllättäen Elina huomasikin olevansa tuon tuosta huonovointinen. Rinnatkin tuntuivat kipeiltä ja hajuaisti toimi eri tavalla kuin aikaisemmin…
Positiivisen raskaustestin äärellä pari tunsi samaan aikaan sekä iloa että lievää kauhua. Onko meistä sittenkään tähän ja miten kaikki asiat tulevat järjestymään? Suunnittelemalla ja läheisten tuella kaikki sujui kuitenkin enemmän kuin hyvin, vaikka toki kauan kaivatun esikoisen odotusaikaan kuului myös huolta ja jännittämistä. 


Äiti ja tytär
Elina kertoo nyt kaksivuotiaan tyttärensä olevan erityisherkkä. Samoja piirteitä hän tunnistaa myös itsessään.
-Adellan kanssa olemiseen täytyy keskittyä täydet sata prosenttia niin asiat sujuvat. Myös hänen vireystilojensa tasaaminen vie aikaa vaikka tapahtumarikkaan päivän jälkeen kauan. Välillä nukahtaminen on ollut vaikeaa.
Samaan aikaan tytär pursuaa superenergiaa, rakastaa kirjoja ja nauttii musisoinnista.
-Lunta syö ja liukumäkeä laskee, pitäisi varmaan laittaa johonkin sirkuskouluun…
Vähän samanlainen lapsi Elina oli itsekin.
-Lapsi kasvaa nopeasti ja haluan ottaa ilon irti joka hetkestä, kun lapsi meille lopulta suotiin. Minusta tärkeintä on olla lapsen kanssa läsnä ja auttaa häntä saamaan omat hienot ominaisuutensa kukkaan.
Elinalle äitiys ei kuitenkaan ole pakonomaista suorittamista eikä väkisin väsyneenä sinnittelyä. Syy uusimpaan elämänmuutoksiin, yrityksestä luopumiseen, liittyy selän rikkoontumiseen. Sen takia Adella on päivät perhepäivähoitajalla ja Elina kotona sairaslomalla.
-Selkäkivut alkoivat puolitoista vuotta sitten. Minulla on nivelrikkoa, madaltumaa ja turvotusta nikamissa. On mahdollista, että taustalla on jotakin reumaattistakin. Selkävian takia en pystynyt enää itse työskentelemään yrityksessä enkä nostamaan lastakaan. Päätimme yhdessä miehen kanssa, että yrityksestä kannattaa luopua siinä vaiheessa kun se ottaa enemmän kuin antaa.
Selkärikon vuoksi Elina on joutunut laittamaan myös hevosensa vuokralle, ja rakas harrastus on jäänyt tauolle. Nyt Elina huolehtii hyvästä olostaan kävelemällä ja kotijumpalla. Myös gluteeniton ja maidoton ruokavalio on lisännyt hyvinvointia. Samaa ruokavaliota noudattaa myös tytär. 



”Ihanaa heittäytyä tyhjään” Muutokset Elinan ja perheen elämässä huipentuivat ensinnäkin siihen, että perhe löysi aikansa etsittyään isomman kodin Joensuusta vanhan kodin käytyä ahtaaksi. Kooltaan pienin, mutta merkitykseltään suurin ja suloisin uusi muutos kasvaa Elinan mahassa:
-Uusi raskaus oli ihan uutinen. Nyt osaan ottaa jo paljon rennommin kuin Adellaa odottaessani. Luotan, että siellä ne valmistuvat ilman stressaamistakin, Elina sanoo vatsaansa hipaisten.
Yritys on myyty ja kalenteri melkein tyhjä. Ei tosin ihan kokonaan:
-Olen mukana viime viikolla alkaneella The Voice of Finland -kaudella, lahjakas kaunotar paljastaa, mutta ei sitten sen enempää.
Vaikka yrityksestä luopumiseen liittyi haikeutta, tuntui myös ihanalta hypätä tyhjään. Oman perheen tarpeet ovat nyt elämässä etusijalla. Tähän niin kuin melkein kaikkeen muuhunkin Elina saa täyden tuen puolisoltaan, sillä parisuhde on vuosien jälkeen vahva ja vakaa.
-Se, että joku haluaa olla sun puoliso on lahja eikä pakkopaita. Silti ei elämän koko sisällöksi riitä se, että on jonkun vaimo. Meille on tärkeää, että meillä on sekä oma yksityinen elämä että perhe-elämä. Kunnioitamme toisiamme ja toistemme oikeutta omaan tilaan.
Elina jää vielä pohtimaan, että hyvää parisuhteeseen kuuluu toisen kuuntelu ja taito joustaa vuorotellen.
-Parisuhteella on tilaa kasvaa, jos on joskus valmis luopumaan jostakin omasta yhteisen hyvän vuoksi.
Vielä muutama vuosi sitten Elina kävi kotona vai nukkumassa, mutta nyt koti on tärkeintä maailmassa:
-Eilen just ihastelin niitä nukkumassa, ne on niin ihania, kun ne nukkuu. Sellaisina hetkinä tulee tosi kiitollinen ja iloinen olo. En mä kuitenkaan ajattele, että kaikki tulee aina itsestään selvästi olemaan näin hyvin. Yritän vähän valmistautua tulevaisuuteen ja elää hetkessä.

Kaikki kuvat: Elinan kotialbumi



 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti