perjantai 12. kesäkuuta 2020

Mitä lahjaksi hoitajalle tai opelle?

Huomenna päättyy koululaisten lukuvuosi ja lähiviikkojen sisällä aika moni päiväkoti-ikäinenkin lapsi kirmaa hoidosta lomalle. Monet vanhemmat haluavat muistaa lapsistaan huolta pitäneitä aikuisia, joten kokosin muutaman vinkin tätä tarkoitusta varten.

(Juttu on julkaistu alun perin vanhalla Muksujen maakunta -sivustolla 3.6.2016)



Kiitokset! Ihanimmallekaan hoitajalle tai opelle ei ole mitenkään pakollista antaa tavaralahjaa, sillä kiitoksetkin tuovat hyvän mielen. Jos et ehdi tai halua hankkia mitään, älä hanki. Lasten kanssa töitä tekevät aikuiset eivät odota keneltäkään perheeltä lahjaa eivätkä varmasti pahastu, jos lahjoja ei tulekaan.

Lapsen itse askartelema kortti. Tästä tykkäävät kaikki.

Kukkia. Kenelle ei tulisi hyvä mieli kukista? Näin kesällä myös maahan tai ruukkuun istutettavat kukat tai yrtit varmasti ilahduttavat. (Tämän kevään hitti on askarrella ruukkuun teksti: ”Kiitos kun autat minua kasvamaan.” Sanonpa vaan, että aika söpöä!)


Pientä syötävää tai juotavaa. Tumma suklaahan on ihan terveellistä! Tai pähkinät. Kahvia vai teetä? Kuohari alkoholilla tai ilman.


Jotain muuta. Yksi ope saattaa tykätä kahvilalahjakortista, toinen leffalipusta ja kolmas vaikka kauniista servieteistä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti